Uusi vuosi '99
Rinteiden kiinni mentyä puolilta öin lämmitti teltta ja kamina niin hyvin, että ravintolat ennättivät sulkea ovensa monojen edestä. Kilpailujen tuloksista ei ole täyttä varmuutta eikä niitä kannata selvittää, koska niin monen protestin selvittämisen se vaatisi. Ilmeisesti kaikki olivat voittajia yhteislaulujen kaikuessa aamun jo koittaessa.
Wildlife vaihtoi vuoteen 2000!
Wildlifen jäsenet vaihtoivat vuosituhatta Tahkon maisemissa. Aattona oli leirin pystytys lumilaakson laelle metsän siimekseen. Syksyllä siirron saanut hirsinen kota toimi varamajoitteena joka kuitenkin osoittautui osallistujien mielestä mahtavaksi leiripaikaksi. Puolijoukkueteltta kuitenkin nousi kodan viereen kaminalla varustettuna.
Iltahämärissä viimeisetkin kömpivät länsipuolen parkkipaikalta vuoren laelle. Iltamäet laskettiin yhdessä ja sen jälkeen leirinuotio lämmitti makkaranpaiston ja hillolettujen kera lumisen metsän siimeksessä. Korhosen erikoisvaikutuksella saimme jäädä ihailemaan ilotulitusta rinteiden päältä, ja se oli sen arvoista.
Illanvietto suuntautui kummasti panoraamabaariin jossa nautimme muutaman lämmikkeen ja sen jälkeen lämmin kotoinen kota kutsui. Kodan lämmössä yö ehti vaihtua rupatellen jo aamun puolelle kunnes viimeisimmätkin sissit kaatuivat makuupusseihin. Jotkut eivät ehtineet edes pussiinkaan saakka unen jo tullessa. Kipinävuorot jäi jakamatta ja aamulla kamina oli aika hiljaista poikaa niinkuin jokunen meistäkin.
Viereinen puolijoukkuetelttamajoitus jäi sitten käyttämättä. No olipa hyvää harjoitusta. Olisihan siihen voinut myydä majoitustilaa, kun ainakin panoraamabaarissa oli innokkaita ihmisiä meidän kanssa ainakin hengessä.
Vuosituhat siis vaihtui ja ei yhtään hassummin!
Tarinat ja kokemukset muuttuvat legendoiksi vain kerrottuina...
Tarinoita on monia ja kokemuksia sitäkin enemmän. Miksipä et jakaisi omia muistojasi? Kirjoita tarinasi ja lähetä sähköpostilla info(mkiu)wildlifetelemark.fi niin tallennetaan ne.